Blinejä ja zakuskoja
20 syys 2016

Blinejä ja zakuskoja

Järjestimme kotona blini-illallisen, jonka aloitimme venäläisillä alkupaloista, zakuskoilla. Niiden virkaa toimittivat kauniisti täytetyt kananmunanpuolikkaat. Voi olla, että koko ateriaa olisi voinut kutsua blineineen päivineen zakuskaksi.

Blinien lisäkkeet olivat ateriallamme melko perinteiset: kylmäsavulohta, muikun- ja siianmätiä, sipulia, smetanaa (kevytsmetanaa), suolakurkkua, hunajaa sekä kuumaa, sulaa voita. Blinit ovat herkullisia myös ilman kalaa tai mätiä. Kasvispohjaisilla täytteillä saa aikaan jopa herkullisemman lopputuloksen, jossa korostuu happaman ja makean ihana makuyhdistelmä.

Näitä kiehtovia venäläisiä ja georgialaisia makuja olemme kokeilleet myös Helsingissä Bystrossa ja Georgian Housessa ja olen pitänyt molempien ravintoloiden ruoista todella paljon. Olisiko niin, että mieltymys kyseisiin happamiin makuihin on peräisin lapsuuteni maisemista Etelä-Karjalasta, jossa esimerkiksi ”kunnon” ruisleipä, piimä, viili ja rahkat ovat osa arkiruokailua ja jossa aina aamuisin joimme ”saikkaa”, vaikkakaan blinejä tai muita venäläisiä juhlaruokia emme juurikaan syöneet. 

No oli miten oli, on blinien ja zakuskojen valmistus ja syöminen aina yhtä mukavaa. Se on lisäksi sosiaalista, sillä ruoanlaitossa riittää pientä puuhaa kaikille ruokailijoille, kuten kasvisten pilkkomista, zakuskojen rakentamista tai vaikkapa snapsin kylmennystä. Yhdessä tekeminen lisää myös yhdessä syömisen nautintoa.


Virpi

Vastaa