”Pakollinen kouluateria” 70 vuotta
14 tammi 2018

”Pakollinen kouluateria” 70 vuotta

”Pakollista kouluateriaa” eli maksutonta kouluruokaa on tarjottu Suomen kouluissa virallisesti jo 70 vuoden ajan.

Suunnitelmat kansakoulujen koulukeittolatoiminnan yleistämisestä olivat olleet voimassa jo kauan ennen kuin laki kaikille kansakoululapsille maksuttomista kouluaterioista saatiin aikaiseksi.

Koulukeittoa oli tarjottu satunnaisesti jo ennen lain säätämistä, esimerkiksi 1900-luvun alun Koulukeittoyhdistyksen toimesta, joka huolehti erityisesti vähävaraisten lasten aterioista.

Kansakouluntarkastajien kokouksessa 1926 esitettiin ponsilauselma, että koulukeittolasta olisi saatava ravintoa kaikille lapsille ja valtion tuettava myös vapaaehtoistoimintana järjestettävää ruokailua, koska ”riittävä ja säännölliseen aikaan nautittu ravinto on ruumiillisen kehityksen tärkein ehto kasvuiässä”. Tuolloin koulukeittoa jaettiin osassa kouluja ja pääosin vain varattomille, jota kokouksessa valiteltiin, sillä opettajien oli vaikea erotella lapsia ”kahteen karsinaan”.

Kouluhallituksen selvitys 1930 osoitti, että lämmintä ateria eli koulukeittoa tai maitoa ja voileipiä tai jompaa kumpaa jaettiin noin 20 % maaseutukouluissa. Myös kaupunkikouluissa annettiin aterioita vaihtelevasti. Lasten yleisen aliravitsemustilanteen parantamiseksi asiaan puuttui Mannerheimin lastensuojeluliitto ohjeistaen kouluja ryhtymään tarmokkaisiin toimenpiteisiin koulukeittolan perustamiseksi kuhunkin kansakouluun.

Vuosina 1938 – 1939 keittoloita oli noin 50 % Suomen maaseutujen kansakouluista. Puolet maamme kouluista oli siis ilman keittoloita ja niissä jossa sellaiset oli, oli aterioiden tasossa suuria eroja.

Maan tasolla tilannetta ei pidetty tyydyttävänä, sillä koululaisen ravitsemustilalla nähtiin suora yhteys oppimiseen ja fyysiseen kuntoon.  Maaseudun terveydenhoitokomitean 1939 julkaisemassa mietinnössä kannatettiin kaikille lapsille ilmaista kouluateriaa, koska muutoin koululaisten ravintokysymystä ei saataisi järjestettyä tyydyttävällä tavalla.

Maksuttoman kouluaterian eteneminen laiksi tapahtui varsin hitaasti, sillä asia oli ollut esillä jo kymmentä vuotta aiemmin, ennen kuin vuonna 1940 sivistysvaliokunta pyrki jälleen edistämään koulukeittolatoiminnan yleistämistä sekä riittävän ja tarkoituksenmukaisen aterian antamista lasten ravitsemuksessa esiintyvien puutteiden vuoksi. Valiokunta toivoi, että hallitus kiirehtisi asiaa. Kouluhallitus lähestyi samana vuonna kansakouluntarkastajia, kunnanvaltuustoja ja kouluja kiertokirjeellä kehottaen ”pikaisiin ja tehokkaisiin toimenpiteisiin koulukeittolatoiminnan käynnistämiseksi”. Koska elettiin elintarvikesäännöstelyn aikaa, lupasi kansanhuoltoministeriö tukea asiaa myöntämällä kouluille lisää elintarvikkeiden ostolupia.

Vaikea elintarviketilanne ja kouluateriatoimintaan liittyvien kustannusten pohtiminen olivat myös koulukeittolatoiminnan yleistämisen tiellä, mutta siitä huolimatta 1940 – 1941 keittoloiden määrä oli lisääntynyt edellisiin vuosiin verrattuna ja niitä oli myös saatu oppikouluihin. Vuonna 1942 jo yli puolessa maamme kansakouluista oli keittola.

Pakollista kouluateriaa koskeva lakiehdotus oli viimein vuosien suunnittelun jälkeen käsittelyssä 1943. Tuolloin viitattiin jo 1940 tehtyyn aloitteeseen ja perusteluihin. Valmistelussa todettiin, että kyseinen uudistus olisi luettava yhdeksi tärkeimmäksi pitkään aikaan toteutettavaksi lainsäädäntötoimenpiteeksi, josta tulisi olemaan hyötyä tuleville sukupolville.

Kouluaterian kustannukset, jotka olivat koko ajan olleet yksi keskeinen puheenaihe, jakautuisivat arvioidusta kahden markan arvoisesta annoksesta siten, että oppilastyönä suoritettaisiin 50 p, maalaiskunnat kustantaisivat 50 p ja valtio 1 mk, kaupungit kaiken itse. Näin valtiolle ei lopulta aiheutuisi suuria kuluja kouluruokailun järjestämisestä ja se todettiinkin, että vaikuttava uudistus voitaisiin toteuttaa kohtuullisin pienin kustannuksin ja ”tuskin voidaan ajatella sopivampaa ja tarkoituksenmukaisempaa tapaa tukea vähävaraisia ja suuriperheisiä sekä yleensäkin lapsirakkaita perheitä kuin järjestämällä kaikille ilmainen kouluravinto”.

Kouluhallitus varautui alkuvuodesta 1943 mahdolliseen tulevan syksyn lakiuudistukseen. Se ohjeisti kouluja kesätoimintaan kouluruoan raaka-aineiden hankkimiseksi yhdessä oppilaiden kanssa, kuten kasvitarhojen perustamiseen sekä sienten ja marjojen keräämiseen. Opettajan tuli pitää oppilaiden suorittamista työtunneista kirjaa, jotta asia voitaisiin linkittää opetukseen:

”Tulipa koulukeittolatoimi ensi syksynä pakolliseksi tai ei, Kouluhallitus pitää tärkeänä, että kouluateria annetaan niin monessa kansakoulussa kuin suinkin mahdollista. Mikäli sen järjestelyssä noudatetaan edellä selostettua suunnitelmaa, ei kouluaterian antaminen muodostu suinkaan yhteiskuntaa rasittavaksi taloudelliseksi taakaksi, vaan sosiaalista mieltä ja yhteenkuuluvaisuuden tunnetta lisääväksi arvokkaaksi kansalaiskasvatukseksi”. (HS 11.3.1943)

Pian ”pakollinen kouluateria olisi totta ja tulisi toteutumaan asteittain siten, että alkuun ateriat tarjottaisiin maksuttomana vähävaraisille ja vuosittain lisättäisiin maksuttomien osuutta, jolloin toimeenpanoajan päätteeksi vuodesta 1948 alkaen ateriat olisivat kaikille maksuttomat.

Lakiuudistus hyväksyttiin lopulta heinäkuussa 1943.  Merkittävä laki säädettiin elintarvikepulan aikana keskellä sota-aikaa ja se eteni hyvin, sillä vuoden 1947 loppuun mennessä ateriat olivat järjestetty lähes kaikissa kansakouluissamme.

Maksuton kouluruoka-annos käsitti alkuvaiheessa yleisesti vain pääruoan. Ruoka maistui, vaikka ruokalistat olivatkin melko yksinkertaiset. Lasten ravitsemuksen edistämiseksi Kotilieden lääkärikirjassa 1948 ohjeistettiin koteja kouluaterian koostumuksesta ja omista eväistä seuraavasti:

”Jos kouluaika on yhtenäinen, on tällöin kaikissa kouluissa ehdottomasti järjestettävä lapsille lämmin ateria, minkä ohella lapset syövät kotoa mukaan ottamansa evään, jonka tulee sisältää voileipää, maitoa ja hyvin mielellään lisäksi muutama hedelmä tai tuore juures, porkkana, nauris tai pala lanttua”. (Kotilieden lääkärikirja, 1948)

Kouluruoan hyöty ei ollut pelkästään ravinnossa, vaan sen järjestäminen nähtiin jo Koulukeittoyhdistyksen tavoin osana koulun kasvatustehtävää:

”Opettajisto on käsittänyt kouluateriatoiminnan merkityksen. Se ei ole erillinen, koulun ohjelmaan kuulomaton osa, vaan elimellisesti koulun tarkoitusperiin liittyvä toimintamuoto. Siihen sisältyy pedagogisiakin tavoitteita. Aterioimisen tapahtuessa opettajan valvonnan alaisena hänellä on tilaisuus opettaa lapsille ruokailu- ja pöytätapoja. Seuratessa kouluateriatoimintaa on havaittu, että niissä kouluissa jossa ateriat on järjestetty säännöllisiksi ja ravitseviksi, on saatu siitä hyvät kokemukset. Lasten yleinen terveydentila on parantunut. He ovat tottuneet syömään kaikkia valmistettuja ruokia. Oppilaat ovat omaksuneet kunnolliset pöytätavat. Koulu on saanut lisääntyneet mahdollisuudet terveydenhoidon opetukselle ja harjoitukselle. Koulutyö yleensä on huomattavasti parantunut ja tehostunut”. (Oksanen N., Suomen kansakoulun työtä, 1947)

Vihdoin ”pakollisesta kouluateriasta” pitkän suunnittelun jälkeen oli tullut totta ja se oli tullut jäädäkseen.

Lähteet: Helsingin Sanomien artikkelit v. 1926, 1930, 1940, 1941, 1942, 1943, 1947, 1948, Oksanen N. Suomen kansakoulun työtä (1947), Kotilieden lääkärikirja (1948). Kuvausastiat Ritva Saksa.

Teksti ja kuvat Virpi Kulomaa

Lisää kouluruokailusta blogissani
Kouluruokaa opettaja Vuorisen tapaan
Kouluruoka-arvoituksia

Lisää kouluruokailun historiasta
edu.fi/kouluruokailu

Syödään ja opitaan yhdessä -kouluruokailusuositus (Valtion ravitsemusneuvottelukunta, 2017)


Virpi Kulomaa

Vastaa