Kasvisruokaa tunteella
14 kesä 2017

Kasvisruokaa tunteella

Viestintävalkea toteutti videoreseptejä EkoCentrian Kasvisruokaa keittiöihin -projektiin, jossa ammattikeittiöille ja erityisesti julkisille ruokapalveluille laadittiin uusia ruokaohjeita kasvisruokailun edistämiseksi ja sen lisääntynyttä kysyntää varten.

Videoiden tavoitteena on herättää innostusta kasvisruokia kohtaan, esitellä kotimaisia kasviproteiinvalmisteita, houkutella ammattikeittiöitä kokeilemaan EkoCentrian uusia ohjeita sekä jalkauttaa ne ruokalistoille.

Lähtökohtana tunteet ja arvostus

Itselläni ammattikeittiöille suunnatussa viestinnässä lähtökohtana on aina keittiöammattilaisten arvostaminen. Ei ole sama, mitä ja miten kerrot. Täytyy nähdä pintaa syvemmälle, sillä tietoa ja taitoa ei voi ohittaa.  Siksi tarvitaan nyansseja.

Halusin, että videot herättävät tunnereaktion kasviksia kohtaan: niiden kauneuteen, värikkyyteen ja moniin mahdollisuuksiin.

Lähtökohtana oli lähestyä ammattilaisia  oman innostuksen kautta. Ripaus kotikeittiömäisyyttä, mutta ammattimaisessa ympäristössä.

Lisäksi tavoitteena oli rauhoittaa, sillä kasvisruokailun lisääntyminen ja siihen liittyvä keskustelu jos mitkä ovat omiaan aiheuttamaan myös paineita. Miten kehittää keittiöissä uusia, täysipainoisia ja maistuvia ruokia? Videoilla kokki tekee ruokaa luonnollisesti ja rauhallisesti, luoden samalla mielikuvan siitä, ettei kasvisruokien teko ole monimutkaista tai vaikeaa.

Kasvisruoissa proteiinipitoisuus on usein haaste ja siihen kiinnitettiin reseptien kehittämisessä erityistä huomioita. Ruoat sisältävätkin runsaasti proteiinia, pääosin kotimaista kasviproteiinia. Sen vuoksi proteiinia korostetaan myös videoiden grafiikassa ainoana ravintosisältötietona.

Lopulta tärkein on valmis annos. Miltä se näyttää, houkutteleeko se kokkia valmistamaan ohjeen mukaista ruokaa ja asiakasta syömään? Videolla annokset esitellään pelkistettyinä, kauniilla lautasilla kuin pieninä taideteoksina. Taas tullaan nyanssehin: ammattilaisille ei tarvitse kertoa kaikkea – ei sitä, että täysipainoinen ateria rakentuu kokonaisuudesta, joka erityisesti kasvisruokailussa välttämättömien aminohappojen saantia ajatellen on tärkeää. Annokset jättävät siten luovuutta jokaiselle ammattilaiselle omannäköisen ateriakokonaisuuden suunnitteluun.

Videoiden tavoite on nähdä kasvisten käytön mahdollisuudet, ruokavaliosta riippumatta. Tarkoitus on innostaa ja kannustaa nauttimaan hyvästä ruoasta. Toivon, että viihdytte videoiden parissa ja että vesi myös herahtaisi kielelle niitä katsoessa.

Katso videot:

Lisätiedot projektista Viestintävalkean ja reseptit EkoCentrian sivuilta.

Tiedot videotuotannosta:
Suunnittelu ja käsikirjoitus: Viestintävalkea
Kuvaus ja jälkituotanto: Smile Audiovisual Oy
Ohjeet ja tuotekehitys: EkoCentria, Savon koulutuskuntayhtymä ja Servica
Tilaaja: Maa- ja metsätalousministeriö
Kuvausrekvisiitta: Dieta Oy, Pajunen Oy

 


Virpi Kulomaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.